Räätälöityä ja tunnelmallista ohjelmaa

Häät, hautajaiset, syntymäpäivät ja konsertit sekä kaikki tilaisuudet, jotka kaipaavat musiikkia tai ohjelmaa. Olemme valmiina viihdyttämään ja luomaan tunnelmaa.

Tarjolla on erilaisia kokoonpanoja ja ohjelmanumeroita, aina tilaisuuden vaatimusten ja luonteen mukaan räätälöityinä.

Monipuolisia ohjelmapalveluita erilaisiin tilaisuuksiin

Kun yksityistilaisuudet, kuten häät, syntymäpäivät ja valmistujaiset tai julkiset tilaisuudet ja tapahtumat tarvitsevat musiikkia, juontajaa ja seremoniamestaria, on mikkeliläinen muusikko ja esiintyjä Lauri Ronimus yhdessä muusikkokollegoiden kanssa käytettävissänne.

Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää!

Infoa Laurista

Lauri Ronimus tunnetaan monipuolisena musiikin tekijänä ja esiintyjänä.

Hänen päätoimensa on trumpetinsoiton lehtorin tehtävät Mikkelin musiikkiopistossa. Opetustyönsä lisäksi Lauri on työskennellyt mm. Kainuun sotilassoittokunnassa trumpetistina ja tehnyt freelancer muusikontyötä trumpetistina solistisesti, kamarimuusikkona sekä orkesterimuusikkona aktiivisella otteella ja monenlaisten tyylilajien parissa. Koulutusta trumpetinsoittoon hän on saanut Kainuun musiikkiopistossa, Savonia Ammattikorkeakoulun musiikin ja tanssin koulutusyksikössä, kursseilla ja lukuisien produktioiden sekä työkuvioiden myötä.

Laulaminen on kulkenut vahvasti mukana aina yläasteajoista asti. Lauri on tehnyt freelancer pohjalta töitä laulajana solistisesti ja erilaisten kokoonpanojen mukana. Tyylilajien osalta hyvin monipuolisesti. Tekeminen on ollut säännöllistä ja tiivistä. Laulamiseen Ronimus on saanut koulutusta kurssien, asiantuntijaneuvojen sekä erityisesti runsaan ja monisäikeisen tekemisen myötä.

Näyttämötaiteiden saralla Ronimus on ollut mukana lukuisissa produktioissa näyttelijänä sekä muusikkona. Lisäksi hän on tehnyt paljon mm. estradiviihdettä sekä juontajan ja seremoniamestarin töitä. Koulutusta hän on saanut kurssien, kuten esimerkiksi Nuori teatteri -koulutustapahtuman myötä, sekä lukuisissa erilaisissa produktioissa ja esiintymistilaisuuksissa.

Laurin sanomaa

"Olen saanut elämässäni tehdä hyvin monenlaisia hienoja juttuja ja matka jatkuu. Koulutusta olen saanut tiukasti esimerkiksi trumpetinsoitossa, mutta minussa on myös paljon kaikkien vinkkien jälkeen sitä luomua ja oman tien kulkijaa.

Asioiden tutkiminen, kiinnostuneisuus ja tahtotila vievät ihmistä eteenpäin elontiellä niin henkilökohtaisessa elämässä kuin ammattitaidon puolella. Esiintyminen on haastava laji, mutta jokin rakkaus esiintymiseen on syntynyt ja jäänyt minuun vahvasti. Päättäväisyyttä, nöyryyttä ja rohkeutta tarvitaan. Ihmisenä joku on kuvaillut minua joskus kansanmieheksi ja ehkä tämä välittyy jollakin tavoin myös esiintymisessäni. "
Lauri Ronimus

Kokoonpanot

Lauri Ronimus

  • Trumpettimusiikki, fanfaarit (soolona tai säestyksen kanssa)
  • Laulu
  • Juontaja / seremoniamestari 
  • Estradiviihde aikuisille ja lapsille

Duo Lauri & Jarno

Lauri Ronimus laulu / trumpetit ja Jarno Hopponen laulu / kitarat

  • Monipuolisen ohjelmiston omaava duo luo lämpimän ja tunnelmallisen sekä tarpeen vaatiessa räjähtävänkin tunnelman tilaisuuteen kuin tilaisuuteen

Ääni- ja kuvanäytteitä

PaJaLa -yhtye

Pauliina Hintsanen laulu / kosketinsoittimet, Jarno Hopponen laulu / kitarat ja Lauri Ronimus laulu / trumpetit

  • Säkenöivää laulun riemua ja viehättävää musiikillista maailmaa sekä monipuolista ohjelmistoa tarjoileva kokoonpano

Ääni- ja kuvanäytteitä

ConBarre -yhtye

Lauri Ronimus laulu / trumpetit, Jarno Hopponen laulu / kitarat, Juho Puikkonen laulu / basso ja Arttu Kivekäs rummut

  • Tarkalla sekä luovalla otteella musiikkia tarjoileva bändi, joka ei jätä ketään kylmäksi ja taipuu tilanteeseen kuin tilanteeseen musiikillisen antinsa myötä
Duo Lauri&Juha

Duo Lauri & Juha

Lauri Ronimus laulu / trumpetit Juha Lindbohm laulu / kosketinsoittimet

  • Kokeneiden muusikoiden muodostama duo taipuu monenlaisiin tyylilajeihin ja tilaisuuteen kuin tilaisuuteen

Ääni- ja kuvanäytteitä

Kaikkien kokoonpanojen ohjelmistot ovat tyylilajiensa osalta erittäin monipuolisia ja valmistamme uutta ohjelmistoa tarpeen / kysynnän mukaan.

– Ottakaa rohkeasti yhteyttä. Voimme tarjota sekä ehdottaa teille ohjelmistoja tilaisuuteenne. Otamme myös toiveitanne vastaan ja voimme tämän myötä miettiä yhdessäkin sitä kuinka voisimme laittaa ihmiset viihtymään ja mikä ohjelma soveltuisi parhaiten ajattelemaanne hetkeen.

Hinnasto

Alkaen hintoja eri kokoonpanoille

  • Trumpetisti / Laulaja / juontaja / Seremoniamestari / Viihdenumerot
    Alkaen 130 euroa
  • Duo Lauri & Jarno
    Alkaen 240 euroa
  • PaJaLa -yhtye
    Alkaen 360 euroa
  • ConBarre -yhtye
    Alkaen 460 euroa


Hinnat ovat viitteelllisiä alkaen hintoja ja lopullisen hinnan määräytymiseen vaikuttavat muun muassa

  • Esityksen kesto
  • Mahdolliset matkustamiseen liittyvät kulut

Keikkakalenteri

Tulevat esiintymiset 2024

  • 6.1. klo. 19.00 Trio PaJuLa, Loppiaisen illallinen/ Ravintola Holvi, Mikkeli
  • 28.1. Trio PaJaLa, Syntymäpäivät, Mikkeli
  • 14.2. klo. 9.30 ja 18.00 Lauri/ roolityö produktiossa Sirkus Furioso Mikaeli, Mikkeli
  • 1.6. Duo Lauri&Juha, Yksityistilaisuus/ Valmistujaiset, Mikkeli

 


Menneet esiintymiset 2023

  • 31.12. Lauri, Yksityistilaisuus/ Vihkiminen, Mikkeli/ Peruttu
  • 16.12. Klo. 19.00, Duo Lauri&Juha, Pikkujoulut/ CafeBar Sokkala, Mikkeli
  • 9.12. EeTiPaJaLa/ PaJaLa-Yhtye Eero Suokonautio ja Timo Laatikainen kanssa/ Koko perheen Joulukonsertti/ Stella- Mikkeli
  • 6.12. Klo. 16.30 Trio Pauliina Hintsanen, Juha Lidbohm ja Lauri Ronimus/ Itsenäisyyspäivän Etkot/ Kahvila Rauha, Mikkeli
  • 30.9. PaJaLa-yhtye ( klo.ajat tarkentuvat ), Kekrijuhlat Pien-Toijolan talonpoikaismuseolla, Ristiina
  • 23.9. Klo. 19.00 Duo Lauri&Juha, Lauluilta, CafeBar Sokkala, Mikkeli
  • 2.9. Lauri, Orkesterityö/ Piispan vihkijäiset, Mikkeli
  • 19.8. klo. 19.00, Duo Lauri&Juha, Lauluilta, CafeBar Sokkala, Mikkeli
  • 26.8. ( Klo. aika tarkentuu pian ) PaJaLa-yhtye- Laila, Olavi ja Tapsa- Ajattomat- sävelet, Sodan ja rauhankeskus Muisti (Mikkelin kehitysyhteistyö Miksein tukema tapahtumatupsahdus) Mikkeli
  • 25.8. klo. 17.30- PaJaLa-yhtye, Illallinen Emolan-taivaan alla ( kansankatu 13 takapiha ), Mikkeli
  • 24.7. Duo Lauri&Pauliina Hintsanen yksityistilaisuus/ Lastenmusiikki,
  • 18.7. klo. 17.00 Lauri ja Juho Valjakka, Mikkelin Musiikkijuhlien on the Move kiertue/ Kultaisia suomalaisia säveliä, Sodan ja rauhan keskus Muisti Mikkeli
  • 14.7. n. klo. 18.00-19.30 Lauri Mikkelin Musiikkijuhlien On the Move kiertue, Sahalahti Resort, Puumala
  • 9.7. klo.10.00 Lauri Messu Puumalan kirkko, Puumala
  • 8.7. klo. 16.00-18.00 Vahvistettu PaJaLa-yhtye ( Timo Laatikainen ja Eero Suokonautio kanssa ), Perinnetapahtuma Mikkelin satama
  • 7.7. klo. 10.00 Tatu Torvelo piipahtaa torilla ( Lasten kulttuurikeskus Vekkulan pisteellä ), Mikkeli
  • 1.7. Klo. 18.30 Lauri/ Viihdeorkesteri Huvituuli ( liidaus/ orkesterityö ) Huvituulen Puhallus Konserttitanssiaiset, Kylätalo Halmela / Mäntyharju
  • 26.6. klo. 10.00- Lauri ( liidaus/ orkesterityö ) Huvituuliorkesteri, Mäntyharjun markkinat, Mäntyharju
  • 22.6. klo. 14.00 Duo Lauri&Jarno Mikkelin Musiikkijuhlien On the Move kiertue, Kuortti 
  • 20.6. klo. 18.00 PaJaLa- yhtye lastenmusiikkikonsertti Tatu Torvelon nimipäiväristeily, Kirkkopuiston lava Mikkeli
  • 18.6. Lauri yksityistilaisuus/ Rippijuhlat, Mikkeli
  • 17.6. Lauri yksityistilaisuus/ muistotilaisuus, Mikkeli
  • 10.6. Duo Lauri&Juha klo. 11.30 ja n. 12.30 Suomi Meloo-tapahtuma ja Suomen pitäjien päivä tapahtuma Mikkelipuisto/ Mikkelin tori, Mikkeli
  • 10.6. Duo Lauri&Juha Yksityistilaisuus/ hääjuhla Mikkeli
  • 9.6. klo. 14.00 Duo Lauri&Jarno Mikkelin Musiikkijuhlien On the Move kiertue, Ristiinan S-Market
  • 7.6. klo. 13.00 Lauri ja Duo Lauri&Jarno PihlasResort/ avajaiset, Joroinen ( Peruttu )
  • 20.5. klo. 15.00 PaJaLa- yhtye Oman kullan silmät konserttikiertue, Nallikallion metsästysmaja Ristiina
  • 22.5. Duo Lauri&Jarno yksityistilaisuus x 3 Mäntyharju
  • 26.5. klo. 19.00 PaJaLa- yhtye Oman kullan silmät konserttikiertue, Himalansaaren seurantalo Ristiina
  • 27.5. klo. 17.00 Huvituuliorkesterin kevätkonsertti, Elokuvateatteri Kino Mäntyharju
  • 28.5. klo. 14.00 Pajala- yhtye Oman kullan silmät konserttikiertue, Setäläsali Ristiina
  • 11.5. Duo Lauri&Jarno yksityistilaisuus x 2 Mäntyharju
  • 6.5. Duo Lauri&Juha klo. 21.30 CafeBar Sokkala, Mikkeli
  • 28.4. Lauri yksityistilaisuus/ hautajaiset, Mikkeli
  • 16.4. klo. 16.30 PaJaLa- yhtye Oman kullan silmät konserttikiertue, Sampola Ristiina
  • 16.4. klo. 13.00 PaJaLa- yhtye Oman kullan silmät konserttikiertue, Hangastenmaan kylätalo Ristiina
  • 15.4. klo. 14.00 PaJaLa- yhtye Oman kullan silmät konserttikiertue, Lännentupa Ristiina
  • 7.4. klo 15.00 Lauri/ orkesterityö Pääsiäiskonsertti Suuri c-mollimessu Helsinki/ Paavalinkirkko
  • 6.4. klo. 19.00 Lauri/ orkesterityö Pääsiäiskonsertti- Suuri c-mollimessu Mikkeli/ Mikaeli
  • 1.4. Lauri yksityistilaisuus/ syntymäpäivät Mäntyharju
  • 14.3. klo. 19.00 Lauri/ orkesterityö, trumpetti Elinan surma ooppera, Savonlinnasali Savonlinna
  • 11.3. klo. 18.00 Lauri/ orkesterityö, trumpetti Elinan surma ooppera, Mikaeli Mikkeli
  • 10.3. klo. 19.00 Lauri/ orkesterityö, trumpetti Elinan surma ooppera, Mikaeli Mikkeli
  • 8.3. klo. 15.00-18.00 välillä Duo Lauri&Jarno Mikkelin kiertotalouspäivä tapahtuma Stellan tähtitorilla/ Mikkeli
  • 4.3. klo. 18.00 Lauri/ orkesterityö, trumpetti Elinan surma ooppera, Mikaeli Mikkeli
  • 11.2. Duo Lauri&Laura Ronimus yksityistilaisuus/ syntymäpäivät Ristijärvi
  • 20.1. klo. 18.00 Lauri&Mirva Helske ja Duo Lauri&Jarno Opettajayhdistyksen 50-vuotisjuhlakonsertti musiikkiopiston sali, Mikkeli

Menneet esiintymiset 2022

  • 21.12.22 PaJaLa -yhtye joulutunnelmissa Mikkelin teatterin Keskiviikko Klubilla klo 19.00
  • 20.12. PaJaLa- yhtye Joulu tuli kylään konsertti Moision arviointi ja jaksohoitoyksikkö ( kulttuurin unelmavuosi Mikkelissä hankkeen tukema )
  • 17.12. Lauri yksityistilaisuus, Kangasniemi
  • 12.12. Duo Lauri&Jarno yksityistilaisuus x3, ( Mäntyharju )
  • 13.12. PaJaLa- yhtye Joulu tuli kylään konsertti Mikkelin keskussairaala ( kulttuurin unelmavuosi Mikkelissä hankkeen tukema )
  • 5.12. Duo Lauri&Jarno yksityistilaisuus x2, ( Mäntyharju )
  • 5.12. Lauri yksityistilaisuus/ fanfaari ( Mikkeli )
  • 1.12. PaJaLa- yhtye Joulu tuli kylään konsertti Kyyhkylän kuntoutus ja vastaanottokeskus ( kulttuurin unelmavuosi Mikkelissä hankkeen tukema )
  • 27.11. Lauri yksityistilaisuus/ ristiäiset, Mikkeli
  • 26.11. Duo Lauri&Jarno yksityistilaisuus/ 60-vuotisjuhlat, Iitti
  • 10.11. Duo Lauri&Juha kirjaston kulttuurikahvila ( Mikkeli ) klo. 14.30
  • 1.10. PaJaLa -yhtye Kekrijuhlat Pien- Toijolan museo ( kaksi konserttia )
  • 23.7. Lauri seremoniamestarin tehtävä vihkiminen, Mikkeli
  • 16.7. PaJaLa Lohilahden kesäjuhla, Lohilahti
  • 16.7. Duo Lauri & Jarno Lohilahden kesäjuhla, Lohilahti
  • 2.7. Lauri 2 x lastenkonsertti hulivilikarnevaalit, Mikkeli
  • 2.7. Duo Lauri & Jarno vihkimistilaisuus ja hääjuhla, Mikkeli
  • 1.7. PaJaLa -yhtye Tilkkumessut, Mäntyharju
  • 1.7. Vahvistettu duo Lauri & Jarno sekä Arttu Kivekäs yksityistilaisuus Hirvensalmi
  • 30.6. Lauri ja Juho Valjakka Farmarimessujen avajaiset/ Mikkelin musiikkijuhlat, Mikkeli
  • 27.6. Lauri Mäntyharjun markkinat/ Huvituuliorkesteri, Mäntyharju
  • 24.6. Duo Lauri & Jarno vihkimistilaisuus, Mikkeli
  • 23.6. Lauri ja residenssitaiteilija / pianisti Juho Valjakka Mikkelin Musiikkijuhlat On The Move kiertueella, Kuortti ja Mikkeli
  • 11.6. Lauri trumpettikeikka The Turnerit Luhankan lärvit, Luhanka
  • 4.6. Duo Lauri & Jarno 2x ylioppilasjuhlat, Mikkeli
  • 3.6. ConBarre konsertti Musiikkiopiston sali, Mikkeli
  • 1.6. Duo Lauri & Juha Lindhbohm yksityistilaisuus, Mikkeli
 

Yhteystiedot ja yhteydenotot

Kysy tarjousta ja lisätietoja lomakkeella.

Lauri Ronimus
Mikkeli
Puh. 044 5566 900
E-mail info@laurironimus.fi